Polut unessa

Vapaa keskustelupalsta unien tulkinnalle

Valvojat: ilarim, olavi

Viesti
Julkaisija
Safiiri
Viestit: 1
Liittynyt: 01 Marras, 2015 15:52

Polut unessa

#1 ViestiKirjoittaja Safiiri » 01 Marras, 2015 16:00

Olen nelikymppinen nainen, tällä hetkellä työtön.

Näin viime yönä unta jossa olin kävelemässä bussipysäkille paikassa jossa kävin ala-astetta aikoinaan. Siellä oli oikeastikin kaksi eri reittiä bussipysäkille ja unessa nämä reitit näyttäytyivät seuraavasti; vasemmalta lähtevä reitti näytti valoisalta ja turvalliselta, mutta tiesin reitin pidemmäksi enkä ollut varma ehtisinkö sen valitsemalla bussiin. Oikealta lähtevä reitti taas näytti synkältä ja pelottavalta mutta tiesin sen olevan lyhyempi joskin vähän vaarallisempi. Päätin unessa valita oikeanpuoleisen reitin ja kun tulin polun alkuun näin että se ei ollutkaan niin synkkä kuin etäämmältä oli näyttänyt, mutta polku oli täynnä puiden juuria. Polku kulki metsän siimeksessä mutta aina pienin välein oli puiden väleissä aukkoja joista aurinko pääsi paistamaan polulle. Polkua kävellessäni en enää pelännyt mitään mitä siellä saattaisi tulla vastaan. Heräsin ennen kuin pääsin pysäkille asti.

Miten tämä uni tulisi tulkita?

olavi
Ylläpitäjä
Viestit: 3215
Liittynyt: 25 Kesä, 2005 22:46

Re: Polut unessa

#2 ViestiKirjoittaja olavi » 28 Marras, 2015 12:12

Unia ei kannata tulkita ilman tietoja unennäkijästä. Unet ovat hyvin yksilöllisiä ja unennäkijän elämäntilanteisiin liittyviä, unennäkijän mielentilan kuvia. Unille ei siis ole olemassa kaikille yhteisiä ymmärrysmalleja. Varsinkaan ilman tietoja unennäkijästä ulkopuolinen voi vain arvailla unen merkityksiä. Eri ihmisille samanlainen uni voi tarkoittaa ihan eri asioita.
Ilmeisesti olet valintatilanteessa? Ehkä voit hyödyntää jotain aikaisempaa kokemustasi ratkaisun tekemisessä, koska uni sijoittaa valinnan lapsuudesta tuttuun paikkaan. Kannattaa ehkä valita oikea tie (moraalisesti). Se voi viedä rehellisyyden yms. seikkojen takia pieniin ongelmiin, mutta mielesi pysyy iloisempana, valoisempana ja ehdit päämäärääsi nopeammin????
Henkilökohtaisempaa unientulkintapalvelua


Palaa sivulle “Unien tulkinnat”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija