talossani on tuntemattomia kerroksia

Unien avaamista avoimen keskustelun avulla
Viesti
Julkaisija
hitsu
Viestit: 123
Liittynyt: 28 Joulu, 2007 22:38
Paikkakunta: Vääksy
Viesti:

talossani on tuntemattomia kerroksia

#1 ViestiKirjoittaja hitsu » 22 Heinä, 2009 15:53

Ihmisellä - minulla ainakin on jonkin verran jatkojuttuja unissani. Tämä kuuluu siihen ryhmään.

Asun aika kookasta taloa. Keskikerroksessa on varsinainen kotini, mutta unessa vierailen myös osissa, jotka omistan, mutta en asu. Suoraan alemmassa tasossa on hyvin kirkkaasti valaistu korkeahko kuin tehdastila, jonne on edellinen asukas jättänyt vanhoja entisöitäväksi käyviä huonekaluja. Tila on kuitenkin lähes tyhjä. Ajattelen usein kuinka sitä käyttäisin. Voisin laittaa huonekalut kuntoon, hankkiä puuntyöstökoneita, maalata jne.

Aivan alimmassa leveän betoonisen luiskan ohjaamana on hämärämpi tila. Sitä asuu "vesikansa". Kokonainen kansa, jonka puheen kuulen, olemuksenkin kuin tiedän, mutta oikeasti he katoavat silmistäni. Heitä on monta. Suhtaudun heihin hieman huolestuneesti. Aiheuttavatko he jotain pulmia talolleni. Kaiken lisäksi alin taso on lähes vettä - pelkään kosteushaittojen nousevan esiin.

Talossa on paljon muutakin käyttämätöntä tilaa ja se harmittaa minua. Haluaisin pystyä käyttämään niitä, mutta aina on jotain ajallisia tai muita rajoitteita.

Onko selityksiä tai onko lukijaiseni joutuneet tällaisiin toistuviin uniin.

kuusseiskatar
Viestit: 218
Liittynyt: 27 Tammi, 2009 12:08

#2 ViestiKirjoittaja kuusseiskatar » 22 Heinä, 2009 18:07

Käyttämättömät tilat rakennuksissa(joka kuvaa itseä) on aina hyvä asia, sillä se kuvaa olemassa olevia käyttämättömiä voimavaroja ja kehittymisen mahdollisuuksia. Vanhat huonekalut voisivat symboloida vanhoja asenteita ja näkökulmia, joita parantelemalla voi myös ajattelumaailma jalostua.

Alin hämärä tila voi viitata alitajuntaan ja vedestä päätellen henkisiin asioihin. Alitajunnasta nousevat äänet kuulet, vaan et nää...mikä sinua niissä äänissä huolestuttaa? Miten ne voisivat vahingoittaa sinua?
Sinussa on siis paljon käyttämättömiä voimavaroja...olisiko uni muistutus alkaa kiinnittää niihin enemmän huomiota ja antaa sisäisen äänen kuuntelulle aikaa.

hitsu
Viestit: 123
Liittynyt: 28 Joulu, 2007 22:38
Paikkakunta: Vääksy
Viesti:

#3 ViestiKirjoittaja hitsu » 23 Heinä, 2009 10:04

Itsekin olen ajatellut, että tyhjät tai ainakin käyttämättömät huoneet on käyttämättömiä voimavaroja. Se ilo ja tyydytys, mikä niiden käytöön ottamisesta syntyy antaa osviittaa siihen, mitä vielä olisi mahdollista oikeasti hyödyntääkin. Sen kyllä ymmärrän unen tarkoitukseksi. Ja silloin kun olen ottamassa tilaa haltuuni, on valon määrä tavaton. aivan kuin aurinko paistaisi sisällä. Mutta jos vain tutkin jonkun aiemman asukin jättämää tavaraa, on huone hämärä, kuin tunkkainen.

Tästä oudosta kansasta, joka majoittuu rakennuksen alimpiin syvyyksiin, tekee kummaksi sen veden ääressä ja sisällä oleminen. On outoa, että on kuin virta tai järvi talon perustuksissa. Ja kummalliselta tuntuu myös asukkaiden määrä, se ettei heidän tarkoitusperiään tunne. Siis pointti on vuoropuhelun puute. Se vuorovaikutushan on kaikessa aina kaiken a ja o.

En ole ajatellut veden merkitystä henkisinä asioina. Voi hyvinkin olla tosi. Vuorovaikutus siihen suuntaan on riittämätön. Kiitos Kuuseiskatar

Ulkopuolinen
Viestit: 106
Liittynyt: 20 Helmi, 2008 0:27

#4 ViestiKirjoittaja Ulkopuolinen » 20 Joulu, 2009 3:38

Jos tämä olisi minun uneni ajattelisin unen edustavan minua itseäni. Tuo talo on minun elimistöni ja sen huoneet ovat sisäisiä ominaisuuksiani.

Talon kookkaus kertoisi minulle siitä, kuinka laaja tietoisuuteni todellisuudessa on, keskikerroksen koti on se osa-alue minusta, jonka tunnen ja joka on tietoisessa arjessani. Alemman tilan valaistu korkeahko tehdastila on luovuuteni tila, kaikki ne mahdollisuudet, mitä minussa on. Se, että tila on lähes tyhjä edustaa sitä, kuinka vähän käytän luovuuteni tarjoamia mahdollisuuksia. Se, että ajattelen unessani mitä kaikkea voisin tehdä tuossa tilassa tarkoittaisi minulle sitä, että tietoisesti jo tiedän luovuuteni mahdollisuudet, mutta en vielä käytä niitä riittävästi.

Alin kerros kuvastaisi minulle alitajuntaani, tuo vesikansa on se tiedostamaton osa minussa itsessäni, jonka jo osittain tiedän, mutta joka ei ole vielä osa minun elämääni. Jos unessa suhtautuisin heihin huolestuneena se kertoo minulle mieleni rajoittuneisuudesta, sitä onko tuntemukseni sallittuja ja turvallisia. Minä kokisin sen uskon puutteena itseäni ja alitajuntaani kohtaan. Miettisin, että voisivatko nuo vesikansat olla keijuja, maahisia, sieluja, joita minä en kykene näkemään, mutta jollakin tasolla aistin ne.

Kaikki se käyttämätön tila talossa kuvastaisi minulle kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita minulla on tietoisuudessani käytettävissä, mutta joita en käytä. Miettisin syitä, mikä estää käyttämästä tiloja, mitkä ovat rajoitteeni todellisuudessa.

Tälläisiä ajatuksia uni minussa herätti.


Palaa sivulle “Unientulkinta nettiryhmänä”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija