Tappamista miekalla, lopuksi oma kuolema.

Unien avaamista avoimen keskustelun avulla
Viesti
Julkaisija
Miqel
Viestit: 1
Liittynyt: 19 Tammi, 2010 10:58

Tappamista miekalla, lopuksi oma kuolema.

#1 ViestiKirjoittaja Miqel » 19 Tammi, 2010 11:32

Minua on jo jonkin aikaa mietityttänyt eräs uni jonka näin joulun alla.

Ensin kerron taustat, koska uni liittyy aikalailla niihin. Erosin vaikeasti tyttöystävästäni muutama päivä ennen tätä unta. Suhteen päätin minä, koska eksäni tuli kotiinsa vieraan miehen, jossa minä olin häntä odottelemassa "yllärinä". Molempien ilmeet ja käytös antoi olettaa että minun siellä oleminen ei ollut mukava yllätys. Ennen kuin ehdin sanaa sanoa tämä mies ryntää ovesta ulos. Yksityiskohtiin en mene, mutta ilta ei päättynyt siihen vaan koin jotain sanoinkuvaamattoman kamalaa ja ahdistavaa. Sinä yönä en nukkunut, tärisin vain sängyssäni. En vieläkään ole nukknut kunnolla, kaipuu on valtavaa ja tunteet pinnassa.

Suunnittelimme yhteenmuuttoa sun muuta, eli meillä meni erittäin hyvin ainakin omasta mielestäni, eikä toisellakaan osapuolella näyttänyt huonosti menevän. Kerran olin jo antanut pettämisen anteeksi.

Olen siis 20-vuotias opiskelija mies, nainen oli 1½ vuotta vanhempi. Suhde oli ensimmäiseni, alkoi naisen aloitteesta. Aluksi minulla ei ollut tunteita tyttöä kohtaan, mutta myöhemmin rakastuin, näemmä aivan liikaa. Suhde kesti lähes vuoden, oli sekä ylä- että alamäkiä mutta enimmäkseen hyviä aikoja. Tytöllä jonkinasteisia henkisiä onglmia, mutta niistä ei sen enempää.

Sitten itse uneen:

Seison kivetyn, ympyrän muotoisen valaistun alueen keskellä. Hämärän rajamailla seisoo eksäni veitsi kädessä. Yhtäkkiä minulla on kädessä miekkä ja pimeästä minua kohti ryntää tämä asuntoon tullut mies. Hän yrittää tappaa minut, joten puolustaudun ja tapan hänet erittäin verisesti. Seison ruumiin vieressä aivan paniikissa. Yhtäkkiä ruumis katoaa ja sama mies ryntää uudelleen pimeydestä. Joudun tappamaan hänet uudelleen ja uudelleen kunnes en vain jaksa enää. Karjaisen tämän eksälleni, jolloin tätä toista miestä ei enää näy, ja eksäni lähtee hitaasti kävelemään minua kohti koko ajan tuijottaen minua kylmästi silmiin. Seison vain siinä keskellä, miekka edelleen kädessäni. Kun eksä pääsee eteeni, hän ilmekkään värähtämättä survaisee veitsen mahaani. En kuole heti vaan tunnen äärimmäistä tuskaa kun katson eksääni tunteettomiin silmiin veitsi mahassani. Juuri kun olen lyhistymässä maahan, herään vapisevana ja yltäpäältä hikisenä.

Tämän unen takia en muutamana seuraavana yönä nukkunut lainkaan, sillä rehellisesti sanottuna pelkäsin nukahtamista. Sittemmin en ole saanut nukuttua kuin muutaman tunnin yössä.

Edit: Otsikossa oli virhe, nyt se on oikein.

olavi
Ylläpitäjä
Viestit: 3213
Liittynyt: 25 Kesä, 2005 22:46

#2 ViestiKirjoittaja olavi » 19 Tammi, 2010 12:50

Minulle tuollainen uni kuvaisi oman vihani purkamista. Unet usein purkavat vihaa tappamalla mielikuvan, joka edustaa kohdetta. Vanhat taikuuskäytännöt tekivät samaa. Kohteesta tehtiin kuva ja sitten kohdetta pistettiin tai se poltettiin tms. Kun exä pistää puukolla, se lienee unen ilmaisu siitä, mitä hän teki - haavoitti syvästi.
Henkilökohtaisempaa unientulkintapalvelua


Palaa sivulle “Unientulkinta nettiryhmänä”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija