Hämmennyksen jättänyt uni

Unien avaamista avoimen keskustelun avulla
Viesti
Julkaisija
Tairi
Viestit: 1
Liittynyt: 25 Tammi, 2010 9:29

Hämmennyksen jättänyt uni

#1 ViestiKirjoittaja Tairi » 25 Tammi, 2010 15:28

Näin viime yönä unta, joka on jättänyt hämmentyneen olon koko päivään.
Unessa olin töissä jollain suurella laivalla. Laiva oli sinisävyinen, erityisesti mieleen jäi paksu, sininen kokolattiamatto. Myös mieheni oli siellä, vaikka en häntä juuri nähnyt, enkä puhunut hänelle mitään. Vain kerran istuessani ravintolassa syömässä näin hänen kävelevän ikkunoiden takana ravintolan ohi. Jossain vaiheessa olin tulossa laivan ylimmistä kerroksista alaspäin kun näin laivaan ajetun kuorma-auton jonka sisällä oli suuri pakettiauto. Lattialla kourma-auton lähellä oli kasa musiikki- ja ääni laatikoita, ja kilpailun ohjeet. Kilpailussa laatikot piti saada pakattua mahdollisimman pieneen tilaan pakettiautoon. Ajattelin, että olisin kilpailussa hyvä, mutta etten varmastikaan saa osallistua, koska olen henkilökuntaa. Seuraavaksi olin maissa, jonkun hotellin tai vastaavan vessassa. Vessa oli hieno, kullakimalteinen. En tiedä mitä siellä tein. Sitten olin taas laivalla, ja minulle tarjottiin työtä myynnin ja markkinoinnin parissa. Ajattelin, ettei se varmasti olisi hullumpaa hommaa, mutta jokin minua kuitenkin arvelutti. Tämä osa unesta on sekava ja katkonainen. Lopun taas muistan erittäin hyvin. Heräsin puhelimen herätykseen, ja olin kiukkuinene koska aika tuntui väärälle. Katsoin puhelimen kelloa joka näytti aikaa 03.38. Olin meidän hytissä mieheni kanssa. hytti oli tummansävyinen, peiton lakana tummanpunainen. Hermostuin lisää liian aikaisesta herätyksestä ja samaan aikaa näin kuinka mieheni puolelta sänkyä minua kohti leihui puun värinen korkeajalkainen puutuoli. Kysyin mieheltäni näkeekö hän sen mutta hän ei vastannut. Samaan aikaan tunsin jonkinlaisen aaveen, hengen läsnäolon huoneessa. Henki painoi tuolin rintani päälle ja katosta laskeutui koukku,johon henki laittoi käteni ja koukku alkoi taas nousta. Tajusin että henki yritti katkasita minut rinnan kohdalta painamalla tuolia alaspäin ja nostamalla käsistä. Siinä vaiheessa olin todella kiukkuinen ja päästin vain koukusta irti. sillon katosta tuli pieni neliskulmainen laatikko jonka henki kietoi käsien ympäri ja alkoi nostamaan uudelleen.. Kieputin laatiokon irti ja tuolin jalan ympärille ja sanoin miehelleni, että on valmiina kierähtämään pois alta, koska kohta tuoli putoaisi. jotenkin tiesin sen murskaavaksi. Mies ei kuitenkaan puhunut mitään koko aikana, vaikka olikin läsnä. Kun tuoli nousi, kierähdin pois sängystä, jolloin henki tuli eteeni ja alkoi läpsimään minua avokämmenellä poskille. Olin tässä vaiheessa todella vihanen ja huusin hengelle: että mitä helvettiä touhuat! en pelännyt, koska jotainkin kaikesta huolimatta tiesin, ettei henki ollut paha. Se jatkoi läpsimistä ja sai minut jotenkinhytin ovelle jossa oli aamun lehti ja ohjasi minut ottamaan sen käteeni. kun katsoi lehteä siinä oli isolla otsikko ' Mies puukotti vaimonsa' Minun katsoessani sitä teksti hävisi ja muuttui joskikin toiseksi uutiseksi. Sitten heräsin.
Puhelimen herätys unessa oli niin todellisen tuntuinen, että minulata meni pitkään, ennenkuin tajusin nähneeni vielä sen jälkeen hyvän pätkää unta.

olavi
Ylläpitäjä
Viestit: 3213
Liittynyt: 25 Kesä, 2005 22:46

#2 ViestiKirjoittaja olavi » 18 Helmi, 2010 13:45

Omana unenani tuollainen uni voisi merkitä tietoista tai piilotajuista pelkoa siitä, että parisuhteeni, tapani olla miehen kanssa jotenkin tuhoaa elämääni.
Tuollainen unen henki voi olla unen opastava/ohjaava tunnelma. Unen yksityiskohdista, paikoista, kilpailusta ja kuorma- ja pakettiautosta jne. voisi löytää niitä asia yhteyksiä, jossa ongelma ilmenee.
Henkilökohtaisempaa unientulkintapalvelua


Palaa sivulle “Unientulkinta nettiryhmänä”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija